Osallistun parhaillaan Sukukansojen ystävien edustajana The Road Map for Northern Partnership of Indigenous Peoples -nimiseen hankkeeseen.
Hanke on Nuoren Karjalan järjestämä, ja rahoitus siihen on saatu Pohjoismaiden ministerineuvostolta. Hankkeen puitteissa ryhmä nuoria järjestötoimijoita Karjalan tasavallasta, Inkerinmaalta, Komista, Permin Komista ja Suomesta tutustuu alkuperäis- ja vähemmistökansojen parissa toimivien järjestöjen ja instituutioiden toimintaan Pohjois-Suomessa, Pohjois-Norjassa ja Kööpenhaminassa. Tähän mennessä olemme käyneet Oulussa ja Inarissa, ja tänään saavuimme Tromssaan. Oulussa tapasimme Oulun kaupungin edustajan, Suomalais-Ugrilaisten kirjallisuuksien seuran AFULin puheenjohtajan professori Kari Sallamaan sekä yhden paikallisen kaupunkisaamelaisen ja muutamia Suomi-Venäjä-Seuran paikallisia aktiiveja. Lyhyen Oulun-visiitin jälkeen matkustimme Inariin, jossa vietimme muutaman päivän tutustuen Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston, Suomen saamelaisnuorten sekä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen toimintaan ja tapasimme myös Inarin kunnan edustajia ja muita paikallisia aktiiveja. Samalla avasimme saamelaiskeskus Sajoksessa valokuvanänäyttelyn, joka koostuu Seppo Tuomen lyydiläisaiheisista ja karjalaisten nuorisoaktiivien karjalaisista valokuvista. Inarilaisille yhteistyökumppaneille ja erityisesti Suomi-Venäjä-Seuran Pohjois-Suomen piirin toiminnanjohtajalle Matti Ukkolalle kuuluu suuri kiitos onnistuneesta vierailusta Inarissa.Tromssassa meillä on ohjelmassa tapaamisia ja keskusteluja kveeniläisaktivistien kanssa sekä vierailu Tromssan yliopistoon. Täältä matkustamme vielä sunnuntaina Kööpenhaminaan, jossa tapahtuvasta ohjelmasta päivittelen tänne myöhemmin.

Sampsa Holopainen