Hantit ja mansit kuuluvat obinugrilaisiin kansoihin. He puhuvat hantia ja mansia, joiden lähin sukukieli on unkari. Yhdessä unkarilaisten kera he muodostavat suurimman sukukansojen ryhmän, nimittäin ugrilaiset kansat. Unkarilaisia on kuitenkin moninkertaisesti hanteihin ja manseihin nähden. Ovathan he suurin suomalais-ugrilainen kansa.
Hantit puhuvat suomalais-ugrilaisiin kieliin kuuluvaa hantia. Heitä arvioidaan olevan noin 32 000, joista hantia puhuu noin 14 000 henkeä. Hantien asuinalueet ovat Venäjän pohjoisosissa, Uralvuoriston itäpuolella Siperiassa. Pääosa hanteista ja manseista asuu Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan alueella.
Manseja arvioidaan olevan ehkäpä 12 000, joista noin tuhat puhuu mansia. Eli molemmat kielet ovat vakavasti uhanalaisia.
Mansien kansalliseepos on Jangal-maa, ja sen on kirjoittanut Mihhail Plotnikov (1892–1953). Kirja on käännetty muun muassa viroksi, vuonna 2016. Tunnetuimpia manseja Suomessa lienee maastohiihtäjä ja lajin olympiavoittaja ja maailmanmestari Sergei Ustjugov.
Hantien ja mansien elinolot ovat 1900- ja 2000-luvun kuluessa heikentyneet. Venäjän valtion harjoittama öljyntuotanto on saastuttanut luontoa ja tuhonnut kala- ja riistakantaa, ja siten perinteiset elinkeinot eivät enää elätä heitä. Hantien ja mansien elinkeinoja ovat muiden arktisen vyöhykkeen kansojen tapaan poronhoito, keräily ja metsästys. Kuten suomalaisillakin, hantien ja mansien kulttuurissa karhu on pyhä eläin. Otson uskotaan laskeutuneen taivaasta maan päälle ja metsän kuninkaan sielu on siten tärkeää saattaa takaisin taivaaseen rituaalin kautta. Tapa ja uskomus on täysin samanlainen kuin suomalaisilla. Rituaali tunnetaan Suomessa peijaisina.
Olemme pyrkineet viime vuosina kehittämään yhteistyötä hantien ja mansien kanssa. Taustalla on yhdistyksemme hallitukseen kuuluvan hantin Marija Launosen oma aktiivisuus ja verkostot, mutta samalla yleinen halumme saada obinugrilaisia kansoja laajemmin mukaan yhteistyöhömme ja näkyviksi Suomessa. Olemme kokeneet, että yhteistyötä on vuosien mittaan ollut hyvin runsaasti monien Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen kanssa, mutta Siperiassa asuvat kansat ovat eri syistä olleet muita harvemmin yhteistyössä mukana. Olemme osaltamme halunneet tasapainottaa tätä tilannetta erityisesti panostamalla tähän yhteistyöhön ja kehittämällä sitä.
Sittemmin katkaisimme yhteistyön Venäjälle, koska maa hyökkäsi Ukrainaan. Olemme kuitenkin pitäneet yllä yhteyksiä Venäjältä pois lähteneisiin hanteihin.
Vuonna 2023 julkaistun Alkukoti-jäsenlehtemme teemana oli hantit, ja lehdessä on artikkeli myös mansin kielen opiskelusta.