M. A. Castrénin seura järjesti 20. lokakuuta Helsingissä Tiedekulmassa mielenkiintoisen keskustelutilaisuuden. Osallistujia olivat Helsingin Sanomien toimittaja Jenni Jeskanen, Yleisradion toimittaja Heikki Heiskanen, ulkoministeriön strategiajohtaja Antti Helanterä, joka toimi Moskovan suurlähettiläänä vuosina 2020–2024, sekä väitöskirjatutkija Tomi Koivunen, joka on toiminut yhdistyksemme hallituksessa vuosina 2016–2018.
Kiitos osallistujille ja moderaattorille erittäin hyvästä keskustelusta! Läheisistä teemoista päästään jatkamaan keskustelua 25. lokakuuta Helsingin keskustakirjasto Oodin Maijansalissa, jossa kello 13 Venäjällä suomea opettaneet stipendiaatit vaihtavat kokemuksiaan vuosilta ja vuosikymmeniltä. Lisätietoa tapahtumasta löytyy muun muassa täältä.
Alla olevaa teksti on editoitu yhteenveto ja tiivistelmä, ja sen tarkoitus on antaa kooste keskustelusta. Jos yhteenvedossa on virheitä tai epätarkkuuksia, ilmoitathan siitä sähköpostitse osoitteeseen sukukansojenystavatry@gmail.com.
Suomalaisena Venäjällä tänään
Aluksi keskusteltiin siitä, että suomalaisena Venäjällä toimiminen on muuttunut todella paljon. Suhtautuminen on erilaista, kuvaili Jenni Jeskanen, ja Heikki Heiskanen kommentoi sodan tematiikan väistämättä kytkeytyvän kaikenlaisiin juttuaiheisiin, vaikka itse sotaa olisikin vaikea käsitellä suoraan. Ihmiset uskalsivat yleensä kommentoida aihetta vain nimettöminä.
Tomi Koivunen kertoi tuoreita kuulumisia Tartossa viime elokuussa järjestetystä Kansainvälisestä fennougristikongressista. Kongressissa oli hyvin vähän paikalle tulleita osallistujia Venäjältä, mutta verkon kautta heitä osallistui enemmän. Samaten Venäjältä jo aiemmin läntiseen Eurooppaan muuttaneet olivat hyvin edustettuina.
Jenni Jeskaselta kysyttiin hänen vierailustaan Burjatiassa. Toki matkalla viranomaiset seurasivat tiiviisti suomalaista toimittajaa. Burjatiasta on mobilisoitu sotaan paljon paikallisia miehiä. Aiemminkin burjaatteja on ollut paljon armeijassa, koska tasavalta on köyhä, ja armeija on ollut yksi työllistäjä. Jeskanen ei uskonut, että kaikki edes oikeasti tietävät miksi soditaan tai mistä tässä tarkemmin on kyse. Esimerkiksi Moskovaan verrattuna Burjatian kuolleisuusluvut ovat moninkertaisia. Tämä vertautuu muihin Venäjän vähemmistökansa-alueisiin.
Kirsikka Moring kysyi Jeskaselta myös viime viikon tapahtumasta, jossa katumuusikko oli pidätetty Pietarissa, kun yleisöä oli liittynyt mukaan hänen esittämäänsä lauluun. Jeskanen ei usko, että tällaiseen liittyy tarkempaa yksittäistä liikettä, paikka vain on hyvin suosittu katusoittajien keskuudessa. Moring kysyi vaikuttiko Pietari enemmän sodanvastaiselta kuin Moskova, ja Jeskanen totesi, että Pietari on hengeltään erilainen. Sieltä löytää helpommin esimerkiksi monia muita paikkoja helpommin haastateltavia nuoria.
Varovaisuus kasvaa
Heiskanen kuvaili, että Venäjällä ja sen suurissa kaupungeissa on aina monin tavoin ajattelevia ihmisiä, vaikka osa saakin tietonsa suoraan valtion mediasta. Kaikki eivät edes tiedä, että Suomi on nykyään NATO:ssa. Tavallisessa kanssakäymisessä toimittaja ei usein kokenut varsinaista vihamielisyyttä, vaikka joskus olikin tilanteita, joissa ajateltiin ulkomaisen median erityisesti hakevan heistä kielteistä kuvaa. Suomen Yleisradio nähdään samantapaisena valtion mediana kuin Venäjän mediat. Aina löytyy myös asioihin jyrkemmin suhtautuvia henkilöitä. Käytännössä ulkomaisten toimittajien kanssa ei kuitenkaan juuri uskalleta olla tekemisissä. Repressio ei ehkä ole vielä sillä tasolla, että joutuisi heti vankilaan tällaisesta, mutta silti on mahdollista että suurempia seurauksia tulisi. Valtio käyttää tässä pelotevaikutusta yksittäisten tapausten kautta. Venäjällä oli silti aiemmin totuttu avoimempaan yhteiskuntaan, jolle tuli seinä vastaan vuonna 2022, olkoonkin että ruuveja oli kiristetty jo aiemmin. Ei Venäjä kuitenkaan aiemmin mikään Pohjois-Korea ollut: tietynlainen, ehkä näennäinen, oppositio sallittiin. Nyt ihmiset ovat väistämättä varovaisempia.
Jeskaselta kysyttiin tapauksista, joissa ihmiset ilmiantavat sotaa vastustavia tuttujaan. Jeskanen totesi, että keskinäinen kyttääminen ja valvonta on lisääntynyt. Nyt venäläiset eivät helposti ala keskustelemaan tuntemattomien kanssa avoimesti. Ihmiset varovat, ettei kukaan tietäisi esimerkiksi yhteistyöstä ulkomaisen median kanssa, tästä pelätään vaikutuksia itselle ja perheelle. Moring kysyi, kuinka toimittaja voi toimia eettisesti tässä ympäristössä, ja Jeskanen kommentoi, että ymmärtää hyvin haastatteluista kieltäytymisen tässä tilanteessa. Voidaan myös toimia niin, että haastateltava osallistuu ilman nimeä ja kuvaa. On tärkeää, että haastattelijat tai paikalliset kuvaajat eivät joudu vaikeuksiin toimittajien työn takia.
Antti Helanterältä kysyttiin, millaista oli työskennellä suurlähettiläänä. Helanterä kertoi, kuinka työssä kuuluu edustaa Suomea ja kertoa Suomen kanta, keskustelukumppanin näkemys ei vaikuta tähän. Vuorovaikuttaminen hoidettiin normaalilla puheäänellä ja ammatillisesti. Moring kyseli tarkemmin, millainen on Suomen realismi suhteessa Venäjään. Helanterä kommentoi, että kahdenkeskisiä suhteita Venäjän kanssa ei voi edes miettiä, kun hyökkäyssota on vielä käynnissä. On oltava jokin näkymä siihen, mihin sota päättyy. Ukrainan on säilyttävä itsenäisenä valtiona. Näkyvyys tähän tilanteeseen on hyvin huono tällä hetkellä. On tehtävä kaikkemme sen eteen, että Ukrainan suvereniteetti itsenäisenä valtiona säilyy.
Helanterä kertoi aloittaneensa työnsä koronan aikaan, joten vuonna 2021 ehdittiin tehdä vain kaksi maakuntavierailua kauemmas Moskovasta. Myöhemmät matkat olivat hyvin erilaisia. Toimittajien kontakti ihmisiin oli varmasti suorempi kuin suurlähettilään. Helanterä kuitenkin kommentoi, että Venäjän syrjäseutujen olot eivät kuitenkaan kehittyneet kovin hyvin viimeisen 30 vuoden aikana, joten hän ei odota että täällä olisi suurta painetta muutokselle, ei ole tapahtunut sellaista nousua, josta voisi pudota.
Vähemmistökansat pienenevät, opetus vähenee
Moring kyseli vähemmistökansojen pienenemisestä. Helanterä kommentoi kansojen koon laajaa haitaria, joidenkin kielten kuten turkkilaiskieli tataarin ja pohjoiskaukaasialaiskieli tšetšeenin tilanne voi olla elinvoimainen, mutta samalla maassa on todella pieniä kieliä. Isoilla vähemmistökansoilla voi olla erottuva identiteetti, mutta tällöinkin kieli on vain arkikäytössä. Tässäkin hän näki vaihtelua. Hän ei nähnyt sota-aikaa taitekohtana tässä kehityksessä, vaan siinä on ollut pidempi suuntaus, jossa venäjän kielen asemaa on vahvistettu.
Tomi Koivunen täydensi, ettei Venäjän vähemmistökielten virallinen status usein merkitse paljoakaan. Opetusta ei usein juuri ole, ja oman äidinkielen opetusta on vain yksittäisiä tunteja viikossa. Esimerkiksi tataarin kielen vahvaa asemaa Tatarstanissa on heikennetty voimakkaasti viime aikoina, aiemmin on ollut myös pakollista tataarin opetusta. Päätös kielen opettamisesta on annettu vanhemmille, ja tarjolla oleva opetus on tuntimääräisesti hyvin vähäistä.
Moring kyseli opiskelijoiden elämästä ja tilanteesta nykyään. Koivunen kertoi työskentelystään sukukansamme udmurttien nimikkotasavallassa Udmurtiassa, jossa suurin osa opiskelijoista oli naisia. Korkeakoulussa opiskelevien miesten ei tarvinnut mennä armeijaan, mikä saattoi myös olla syy hakeutua opiskelemaan. Opiskelijoiden tulot olivat silti tuolloinkin äärimmäisen pienet. Koivunen kertoi esimerkin opiskelijoista, jotka eivät syöneet päivän aikana ollenkaan. Hän ei myöskään nähnyt tätä ympäristönä, jossa voisi nousta vahvaa vastustusta sodalle tai politiikalle. Koivunen oli puolitoista viikkoa Venäjällä sodan syttymisen jälkeen, tuolloin opiskelijat kommentoivat, että sota pelottaa ja huolestuttaa. Minkäänlaista vastarintaa ei tähän voi kuitenkaan kuvitella, opiskelijahan saisi heti potkut yliopistosta, jos tällaista tapahtuisi.
Antti Helanterä kommentoi, että Venäjällä on työvoimapula, joten työttömyys on hyvin alhainen. Moringilla oli tieto, että Venäjältä olisi lähtenyt 500 000 ihmistä pois sodan alettua. Tämä ei liene tarkka tieto, toisaalta siitäkään ei ole luotettavia tietoja, paljonko on Venäjän kansalaisia on kuollut sodassa. Jeskanen kommentoi, että erilaiset ulkopuoliset toimijat kuitenkin keräävät arvioita avointen lähteiden tietojen perusteella.
Kaupungistumista ja kielipesien yrityksiä
Heiskanen toi sukukansoista keskusteluun, että kaupungistumiskehitys ei ole ollut vähemmistökansoille hyvä suuntaus, vaan siihen liittyy venäläistymisen vahvistumista. Moring kuvasi karjalan kielen alasajoa systemaattiseksi. Tässä vaiheessa myös yleisö alkoi osallistua keskusteluun. Todettiin, että esimerkiksi Karjalassa vielä tehdään teatteria suomeksi, joten jotain toimintaa on yhä vähemmistökielilläkin. Kuinka tehokasta tämä on ja kuinka suurta mielenkiintoa se kohtaa tavallisen yleisön keskuudessa on epäselvää. Aktiivisia yksittäisiä ihmisiä silti on yhä, esimerkiksi paikalliset aktiivit järjestävät paikallista karjalankielistä toimintaa lapsille. Eli ei voida sanoa kategorisesti, että mitään ei olisi, eikä ole Heiskasen mielestä ole selvää, missä määrin vähemmistökansoje haluttaisiin nitistää, vai onko tämä ennemmin välinpitämättömyyttä. Tietyissä yhteyksissä myös korostetaan Venäjän monikansallisuutta, tosin tällöin etusijaa saa folklorisoiva kielen ja kulttuurin esittely. Ehkä näin keskustelua seuranneena ainakin sai selvästi kuvan, että tarkkaa tietoa siitä mitä Venäjällä juuri nyt tapahtuu ei oikein ole, mutta syytä optimismiin ei kuitenkaan ole paljoa. Aiemmin viitattuun kaupungistumiseen liittyen yhteisöissä, joissa kieliä aiemmin on puhuttu, nykyiset asukkaat vanhenevat ja lapset taas muuttavat kaupunkeihin.
Keskustelu siirtyi tästä kielipesähankkeisiin, joista esimerkit eivät olleet kovin onnistuneita, vaikka tätä yritettiin eri puolella Venäjää. Myös eri kongresseissa aihe oli eri tavoin esillä. Todettiin, ettei Venäjällä ollut sellaisen standardin mukaisia kielipesiä kuin mitä Inarissa perustettiin. Vastaavaa aloitettiin, mutta toiminta pysähtyi kun venäjänkielisiä alkoi tulla enemmän mukaan, jolloin kieli vaihtui. Esimerkiksi Vieljärven kielipesä ei ole toiminut joihinkin vuosiin, mutta Vieljärven Karjalan kielen koti kyllä toimii ja työskentelee karjalan kielen parissa eri tavoin. Karjalankielistä ohjelmaa on lapsille ja aikuisille. Keskustelu kääntyi Venäjän kulttuuriministerin Vladimir Medinskin kielipesien vastaista toteamukseen vuoden 2012 Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa Unkarin Siófokissa.
Yhteydenpidon katkonaisuus ja haasteet
Keskusteltiin, että yhteydenpito Venäjälle on nyt entistä paljon hankalampaa. Jeskasen kuvaili, että yhteys ohenee. Ystävyyssuhteiden ylläpito on hyvin vaikeaa. On helpompaa olla yhteyksissä heidän kanssaan, jotka ovat paenneet Suomeen tai Eurooppaan. Heiskanen ajatteli, että tavalliset suhteet eivät sinällään ole katkenneet, mutta esimerkiksi toimittajien viisumien saanti on muuttunut vaikeaksi. Yksityishenkilönä matkustaminen ei sekään olisi ongelmatonta. Toki esimerkiksi Kremlistä riippumattomat Venäjältä paenneet mediat toimivat yhä, ja heillä on joitain tiedonlähteitä Venäjän sisällä. Myös Venäjän sisällä on varmasti toimittajia, jotka yrittävät heille asetetuissa tiukoissa raameissa tehdä niin hyvää toimittajantyötä kuin voivat. Esimerkiksi taloustoimittajien artikkeleista voi joskus saada tietoa.
Helanterä on Venäjältä palattuaan työskennellyt muiden asioiden parissa, lännessä toimivat mediat ovat seurannassa, sosiaalisessa mediassa on joitain kommentaattoreita, mutta yhteydenpito on vähäisempää. Heiskanen totesi, että ulkomaisista työkaluista WhatsApp-sovellus toimii vielä. Tosin osassa ohjelmia on rajoitettu esimerkiksi puheluominaisuuksia. WhatsApp ja YouTube ovat valtaapitäville hankalia kanavia, mutta niiden toimintaa pyritään selvästi tiukentamaan pikkuhiljaa. Näitä ei uskalleta suoraan katkaista, kun ihmiset ovat niin tottuneita niihin.
Tomi Koivunen kuvaili, kuinka on pitänyt hyviin ystäviinsä yhteyttä netin kautta. VKontante eli venäläinen Facebookin vastine, on henkisesti hieman raskas paikka, mutta sopii yhteydenpitoon. Lähes kaikki tuttavat vaikuttavat myös olevan Instagramissa. Facebookia käytettiin aiemmin, mutta nyt juuri kukaan ei.
Uutisointi Venäjän tilanteesta
Moring kysyi lopussa, olemmeko liian skandaalin- tai klikkiotsikonhakuisia, kun sodasta ja russofobiasta puhutaan jatkuvasti. Helanterä kommentoi, että russofobia on Venäjän länsimaista käyttämä käsite. Se on siten vaarallinen termi, että sitä käytetään meistä, vaikka osaammekin tehdä eron valtion ja kansalaisten välissä. Klikkiotsikonhakuisia olemme varmasti, Heiskanen kommentoi, että Putin-otsikot vetävät lukijoita, joten tällaiset kaupalliset syyt painavat medioita tiettyyn suuntaan. Voi pohtia, onko kaikki tällainen vankalla pohjalla, kun eivät median tiedot Venäjän hallinnosta tai Putinista voi olla niin varmoja kuitenkaan. Spekulaatio nousee tätä kautta otsikoihin, kun se herättää kiinnostusta.
Heiskanen jatkoi, että kaikki mediat syyllistynevät tähän, tarjotaan sitä, mikä tuntuu kansalaisia kiinnostavan. Tässä olisi median itsekritiikin paikka. Voi miettiä, olemmeko tehneet riittävästi erotusta siitä, mitä ovat tavalliset venäläiset ja Venäjän johto, vaikka kyllä kansalaisetkin kannattavat usein johtoaan oikeasti. Toisaalta ei vaikuta, että olisi laajamittaista intoa sotaa kohtaan, pikemminkin asennetta, että näin tämän on mentävä, kun valtio on tällaiseen lähtenyt. Hänen yleiskuvansa mukaan ei ole laajaa, että ihmiset olisivat tästä erityisen innoissaan, vaikka ihmiset voivat yrittää järkeistää näkemyksiään erilaisilla argumenteilla.
Viron ja Suomen suhteet Venäjälle
Andres Heinapuu totesi, että nykyään suomalaisilla on paremmat kontaktit itäisiin sukukansoihin kuin virolaisilla. Erityisesti kieliassistentit ovat vaikuttaneet tähän. Ne virolaiset tutkijat ovat jo vanhoja, joilla oli henkilökohtaiset suhteet näille alueille. Suomessa on nuorempia ihmisiä, joilla on henkilökohtaisia kontakteja.
Esa-Jussi Salminen kommentoi, että Suomesta lähti 24 kieliassistenttia. Osa heistä pitää yhä yhteyttä Venäjälle, ja monet ovat nuoria. Moring kysyi, onko tätä kautta saatava tieto luotettavaa. Salminen kommentoi, että sotaan liittyvää tietoa ei kerrota suoraan, mutta sitä voi kyllä saada. Eniten eri kanavilla on valitettavasti propagandaa sodan puolesta. Sotaan liittymättömiä aiheita pystytään käsittelemään normaalisti.
Andres Heinapuulta kysyttiin lopuksi, että eikö Virossa ole läheisemmät kontaktit, kun sinne on emigroitunut niin paljon ihmisiä Venäjältä. Heinapuu totesi että sukukansapäivänä on paljon konsertteja, emigrantit laulavat ja tanssivat. Hän nosti esimerkiksi tapahtuman, jossa esitettiin kriittisiä tekstejä konsertin taustalla, ja osa sukukansoja edustaneista henkilöistä kieltäytyi esiintymästä. Tästä syntyi skandaali, eivätkä virolaiset tapahtuman järjestäjät olleet aavistaneet tätä. Jälkikäteen ymmärrettiin, että nämä suomalais-ugrilaiset olivat varmasti oikeassa. Virossa asuvien suomalais-ugrilaisten taustat ovat hyvin erilaisia: jotkut käyvät Venäjällä koko ajan, jolloin heidän on vaiettava kaikesta, jotta he saavat matkustaa. Tällöin ei saa esittää julkista kritiikkiä ulkomailla. Mitä tapahtuisi, jos he puhuisivat? Kukaan ei tiedä, koska he eivät puhu.
Kulttuurinen toiminta ja kansallistunne
Jenni Jeskanen kommentoi, että Venäjän hallinto on kiristänyt vähemmistökansojen toimintaa. Muun muassa heidän järjestöjään on julistettu terroristisiksi. Toisaalta on myös nuoria, jotka ovat hyvin kiinnostuneita omasta kulttuuristaan ja pyrkivät vaalimaan sitä. Heikki Heiskanen myös totesi, että Venäjällä tartutaan todella herkästi tilanteisiin, joissa joku yrittäisi alkaa kritisoimaan Venäjän kolonialismia. Heiskanen kertoi aiemmasta Marin tasavallan tilanteessa, jossa aktivisteja pahoinpideltiin ja laitettiin vankilaan. Tähän verrattuna tilanne on erilainen ja elää yhä. Helanterä kuvaili kontrollimekanismien tiukentuneen sodan alettua, myös tilanteissa, joissa kyseessä olisi ollut puhtaasti kulttuurialan toiminta. Tila alkoi vähentyä koko ajan. Tomi Koivunen kertoi, että sellainen näkemys on välillä esillä, että kaikki vähemmistöt vastustavat Venäjää, mutta tälle ei välttämättä ole vahvoja perusteita.
Viimeinen kysymys käsitteli sukukansamme marien kansallistunnetta. Muisteltiin, kuinka Marin kansallisteatterin ohjaaja Vassili Pektejev kuoli aivan äskettäin. Heinapuu kommentoi, että hänet poistettiin aiemmin teatterista, koska hän oli marin kongressin puheenjohtaja, joka teki tasavallan johdolle vastarintaa. Hän pääsi myöhemmin takaisin töihin teatteriin, kun Marin entinen päämies joutui vankilaan. Hän pystyi kuitenkin ollessaan poissa teatterissa opettamaan marilaisia näyttelijöitä Moskovassa.
Yleisön keskusteluun nostamaa
Yleisökommenttina tuotiin esiin, että Karjalan sanomat -lehdestä on noussut esiin sotaa käsittelevien juttujen määrän kasvu, kuten myös historian vääristely. Oma mua -lehdessä on myös julkaistu eri kielillä artikkeleja.
Helanterältä kysyttiin, tuliko suomalais-ugrilaisilta alueilta koskaan yhteydenottoja suurlähetystöön. Pääkonsulaatti oli Pietarissa ja toimipiste Moskovassa. Helanterä kommentoi, ettei muista tällaisia tapauksia.
Moring esitti lisäkysymyksen, mistä ihmiset kirjoittavat uudessa suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuudessa. Esa-Jussi Salminen totesi, ettei ole tullut Ukrainan sotaan liittyvää materiaalia, mutta isänmaan paatosta sisältäviä runoja on alkanut ilmestyä. Tässä on ero Tšetšenian sodan aikaan, jota käsiteltiin runoudessa kriittisesti. Salminen ei usko, että kovin nopeasti tällaista kirjoitettaisiin Ukrainasta.
Yleisöstä esitettiin kysymys, julkaistaanko esimerkiksi udmurtin kielellä tiedettä. Koivunen kertoi, että jonkin verran julkaistaan, mutta erityisesti kielestä ja kulttuurista. Historia on myös tällainen aihe, luonnontieteiden julkaisua on vaikea kuvitella.
Mitä tekisit Venäjällä, jos voisit?
Päätöskierroksella kysyttiin, että jos voisi työskennellä Venäjällä, niin mitä tekisi ensimmäisenä. Jenni Jeskanen kommentoi, että suomalaisen yleisön kiinnostus Venäjää kohtaan on nyt hyvin kapea: sota, Putin, raportointi on mennyt tähän. Suomalais-ugrilaisista aiheista pitäisi kirjoittaa enemmän. Heikki Heiskanen totesi, ettei ehtinyt käymään Vladivostokissa, ja Kiinan vaikutuksen kasvaminen Venäjällä olisi ollut yksi teema, samaten kuin Venäjän taloustilanteen todellinen kehitys. Antti Helanperä kertoi, että kiertäisi enemmän maakunnissa. Aiemmin pietarilaisissa yliopistoissa yrittiin tavata opiskelijoita, jotka opiskelivat suomea pääaineenaan. Heihin pidettiin yhteyttä, ja jatkaisi tätä. Tomi Koivuselle myös suomen opiskelijat ovat sydäntä lähellä, mutta hän haluaisi eniten päästä käymään komipermjakkien mailla. Hän totesi kuitenkin, että aika paljon täytyisi tapahtua, jotta hän lähtisi takaisin Venäjälle. Nyt Venäjälle ei olisi mahdollista mennä, koska Venäjällä pidemmin olleilla ulkomaalaisilla on tilanne, että jotain Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:llä olevaa aineistoa voisi aina käyttää tekosyynä pidättämiselle.