Viime kesänä Jyväskylässä Palokan Pelimannitalolla järjestettiin upea marilais-virolainen konsertti, jonne paikallisia sukukansojen ystävien aktiiveja lähti aistimaan tunnelmaa. Päivä toikin tullessaan tutustumisen Suomen kantelemuseoon, uusia tuttavuuksia, uusia jäseniä yhdistykseemme sekä ennen kaikkea tunteikkaan musiikkielämyksen. Samalla keskustelimme Pelimannitaloa hallinnoivan Jyväskylän Kansanmusiikkiyhdistys ry:n eli KaMu:n edustajien kanssa, että voisimme järjestää jatkossa yhdessä sukukansakonsertteja. Kun siis jo aikaisemmin yhdistyksemme huomion herättänyt karjalankielistä musiikkia esittävä Ilmu-yhtye otti Sukukansojen ystäviin yhteyttä, oli melko selvää, miten voisimme edistää heidän uraansa Suomessa. Olihan yhtye vasta elokuussa emigroitunut Aunuksen Karjalan pääkaupungista Petroskoista Tampereelle, joten avitus tavallaan uudelleen alkaneen uran alussa olisi varmasti paikallaan.
Kun sitten otin yhteyttä Pelimannitaloon, oli päätös keikan järjestämisestä nopeasti tehty ja yhteistyö äärimmäisen sujuvaa. Se on helppo todeta, sillä allekirjoittanut on ollut mukana järjestämässä satoja keikkoja ja erilaisia musiikkitapahtumia. Pienellä suunnittelutyöllä saimme lippujen hinnoittelunkin järjestymään niin, että tavanomaisen 15 euron sijaan Sukukansojen ystävien jäsenet saivat lipun 13 euron hintaan. Jäseniämme tulikin paikalle mukava määrä, puolenkymmentä. Pelimannitalon henkilökunta pisti myös merkille, että paikalla oli paljon talon vakioyleisöön kuulumatonta väkeä. Tässäkin mielessä yhteistyömme alkoi mitä mainioimmin. Myös sanomalehti Keskisuomalainen oli tehnyt Ilmusta jutun konsertin alla. Lieneekö sekin vaikuttanut yleisön koostumukseen?
Kun ’ilmaa’ tai ’säätä’ merkitsevä Ilmu avasi konserttinsa, oli yleisö heti innoissaan – ja syystäkin! Tällä kertaa triona esiintynyt yhtye osoitti heti kättelyssä, että kokoonpano oli ainutlaatuinen: tämä hyvin runsain folk-mauisten trip hopia esittävä bändi hallitsi biisien taustat, esiintymisen, kansanmusiikkisoittimet jouhikosta alkaen, sovittamisen ja säveltämisen – puhumattakaan laulaja Tatjanan vahvasta äänestä ja käsittämättömistä kyvyistä esittää mitä monipuolisimpia laulutyylejä. Kaiken kruunasi se, että kappaleet esitettiin livvinkarjalan kielimuodolla.
Paikalla oli kaikkiaan noin 40 henkeä.
Tuttuun Pelimannitalon tapaan keikan puolivälissä oli väliaika, jonka aikana kahvi virtasi, myyntipöydällämme kävi kuhina ja paikalla olevien Sukukansojen ystävien jäsenmäärä kaksinkertaistui! Väliajalta yhtye palasi entistäkin väkevämpänä, eikä yleisökään ollut ehtinyt väliajalla viilentymään. Kunnollinen meininki jatkui siis siitä, mihin se oli jäänytkin. Kun Ilmu oli lopettelemassa keikkaansa ja päässyt takahuoneeseen, yleisö suorastaan vaati lisää terhakkaiden taputusten saattelemana. Yhtye palasi hieman hämmentyneenä lavalle ilmoittaakseen, että koko soitettavissa oleva ohjelmisto on jo esitetty, mutta kertoi pian soittavansa erään kappaleen uudelleen. Tästä tiedonannosta kuulijakunta tuntui innostuvan vain lisää, ja pian lavalta kantautuikin kalevalamittainen biisi, jossa väkevä alkukantaisuus ja moderni raikkaus paiskasivat tassua täydellisen etnofuturistisessa hengessä! Kun tämä luku oli saatu päätökseensä, olivat vuorossa vihonviimeiset kättentaputukset ja esitys oli tullut aika lailla täydelliseen päätökseensä.
Konsertin jälkeen väki poistui tyytyväisenä paikalta. Kiitosta saatiin eritoten vanhoilta jäseniltämme, mutta myös uusilta jäseniltä sekä tietenkin muulta yleisöltä. On aina ilo kuulla, jos pystymme pitämään jäsenemme tyytyväisenä, sillä vaikka päämääränämme on tehdä sukukansoja Suomessa tunnetuiksi, on se alati syytä tehdä jäseniämme ja suurta yleisöä kiinnostavalla tavalla! Keikan jälkeen paikan päälle jäi yhtyeen tuttavia juttusille, ja keskustelimme muun muassa itämerensuomalaisesta, karjalaisesta ja pohjoiseurooppalaisista identiteeteistä sekä maantieteellisiin alueisiin kytkeytyvistä identiteeteistä.
Päivän päätteeksi kiersimme vielä Suomen kantelemuseon bändin kera. Oli itsekin hauskaa huomata, että vajaan vuoden edellisen vierailuni jälkeen museossa pystyi jälleen kokemaan uutta, muun muassa kokonaisen virolaisten kannelten kokoelman, jonka ohi olin viimeksi niitä huomaamatta astellut! Jättäessämme hyvästejä Jyväskylän rautatieasemalla totesimme, että pyrimme jatkamaan yhteistyötä. Kiitos uudet tutut, jäsenet sekä Pelimannitalo ja eritoten Ilmu!
Aleksi Palokangas
Hallituksen puheenjohtaja
Sukukansojen ystävät ry