Historiallisia sukukansakontakteja


Sain joulukuun alussa Hanti-Mansiassa varsin mieluisan jäljitystehtävän, jonka jaan nyt kaikkien sukukansojen ystävien pääsiäisiloksi. Uskon, että näin yhdessä asiaa selvittämällä tulemme auttamaan Saranpaul’in kylässä asuvaa Agnija Jegorovna Rokinaa parhaalla mahdollisella tavalla. Hän oli nimittäin löytänyt isoisänsä jäämistöstä mystisen valokuvan, joka liittää tuon
Siperiassa perheensä perustaneen miehen Suomeen. Hän ei ollut puhunut koskaan olleensa Suomessa, mutta valokuva kertoo muuta.
Miehen nimi oli Afanasij Aleksejevits Filippov. Hän oli syntynyt Pohjois-Komissa vuoden 1882 tienoilla ja puhui lastenlastensa lailla komin ivatas-murretta. Ei ole tiedossani, mitä kautta hän lopulta asettui Saranpaul’iin. Yhtä epäselvää on hänen päätymisensä Suomeen, vaikka selvältä vaikuttaakin, että hän palveli aikanaan Venäjän armeijassa.
Valokuvan etupuoli
Kuvassa on kolme uniformupukuista nuorta miestä. Agnija Jegorovnan isoisä on heistä oikealla kukkien takana seisova. Kuvan alaosassa on teksti Axel Strandberg Slotts. Kuvan taakse on kirjoitettu kaikenlaista tietoa, jopa osoitetta ja vuosilukuja myöten. Kääntöpuolen olen skannannut tähän liitteeksi, minä lisäksi yritin tulkita sen tekstejä parhaani mukaan. Pikaisillakin google-hauilla on selvää, että Axel Strandbergilla on tosiaan ollut valokuvaliike myös Turussa. Ilmeisesti tällaista valokuvaliikettä ei kuitenkaan enää nykyään ole. Valokuvataiteen museon sivuilla on ollut tietoa valokuvaajasta, mutta ikävä kyllä hakuni antama linkki näyttää vanhentuneen. Mutta ehkä joku osaa sanoa miesten uniformujen perusteella jotain?
Tämä on nyt tällainen vapaa selvitystehtävä, johon minun puolestani kaikki
saavat tarttua. Löytyneitä jälkiä
Afanasij Aleksejevits Filippovista voi laittaa esimerkiksi tämän ketjun kommenttiosioon. Tulen välittämään kokoamamme tiedot Agnija Rokinalle. Voin myös lähettää kuvista parempilaatuiset versiot, jos joku haluaa yrittää saada tekstejä paremmin näkyviin.
Valokuvan kääntöpuoli
Seuraavaksi kuvaan kääntöpuolen tekstejä (siinä missä niistä saan selvää).
Vasempaan
yläkulmaan on kirjoitettu käsin:
 990-980
Yläreunassa lukee:
Valokuvaaja Axel
Strandberg
Alhaalla vasemmalla
(leiman ympärillä) lukee:
Prisbetont
Palkittu
Paris 1900
Pariisi
Tästä
alavasemmalle lukee:
Första Belöningen
Helsingfors 1902
Ja alimmaisena:
Levy säilytetään
Plates förvanes
Oikeassa
alakulmassa on teksti:
TURKU
Linnakatu 13
Hyvää pääsiäistä!
Toivottaa,
Niko Partanen