Tässä blogikirjoitusten sarjassa esitellään Sukukansojen ystävät ry:n toimijoita. Haluamme myös tällä tavoin madaltaa kynnystä osallistua järjestön toimintaan ja tapahtumiin, minkä lisäksi tämä on yksi tapa kertoa lisää järjestössä aktiivisesti vaikuttavien henkilöiden taustasta ja suhteesta suomalais-ugrilaisiin kansoihin.
Haastattelussa Rune Bjerkli, hallituksen varajäsen
1. Kuka olet ja miten kiinnostuit sukukansoista?
Olen viimeiset kymmenen vuotta työskennellyt erityisesti suomalais-ugrilaisten asioiden parissa, niin työkseni kuin vapaaehtoisestikin. Norjalaiset isovanhempani puhuivat suomea, joten olen aina ollut hyvin tietoinen suomalaisista sukujuuristani. He puhuivat myös saamea.
Kun rajat erottavat, historia yhdistää
Historia on tulevaisuuden edellytys. Lapsuudessani perheemme vietti osan kesälomistaan Tornionjokilaaksossa eli Suomen ja Ruotsin rajaseudulla. Joskus leiriydyimme sukulaisten luona miljoonat hyttyset seuranamme. Pohjoisessa hyttysiä on valtavat määrät – lähinnä siksi, että ne kaikki heräävät eloon niinä harvoina lämpiminä kesäpäivinä, joita joinakin vuosina saattaa olla vain yksi. Kotini on ollut napapiirin pohjoispuolella, pohjoisessa Fennoskandiassa.
Nykyään Fennoskandiassa useimmat napapiirin pohjoispuolella asuvat pitävät kotimaanaan Suomea, Ruotsia tai Norjaa. Kansallisvaltiot luovat kuitenkin keinotekoisia rajoja perheiden, ystävien ja yhteisöjen välille. Vaikka maiden välillä on vallinnut pitkään rauha ja ne ovat tiiviisti integroituneita, ihmisten luonnolliset kulttuuriset yhteydet ovat heikentyneet.
Kolme voimaa, jotka muuttivat pohjoisen
1800-luvun lopulla nationalismi saavutti huippunsa. Tuolloin oli tärkeää olla norjalainen, ruotsalainen tai suomalainen, vaikka Suomi kuului tuolloin vielä Venäjän keisarikuntaan. Sekä Norjassa että Ruotsissa viranomaiset alkoivat pitää pohjoisen suomenkielistä väestöä uhkana skandinaaviselle yhtenäisyydelle.
Yksi taustatekijä tässä oli Charles Darwinin ajan ajattelu, jossa vahvimmat selviävät. Ajattelen, että sen lisäksi kaksi muuta voimakasta tekijää olivat suomalaisuutta vastaan Skandinaviassa, nimittäin geopoliittiset syyt eli Venäjä ja kauppa sekä uskonto eli lestadiolainen liikehdintä.
Kahden alkuperäiskansan perinnön välissä
Mielestäni lainsäädäntöön perustuvat sulauttamistoimet menivät aikanaan hyvin pitkälle – ja niiden vaikutukset jatkuvat yhä. Esimerkiksi Norjan ja Suomen välinen kauppa on nykyisin vähäistä. Juuri tämä on lisännyt tarvetta vahvistaa yhteyksiä yhteisen historiamme, kulttuurimme, kielemme ja elämäntapojemme kautta.
Katson, että suomalaisten alkuperäiskansa-asemaa heikentää Norjassa ja Ruotsissa entisestään se, että maiden hallitukset asettavat suomalaisen alkuperäisväestön ja saamelaiset vastakkain.
Isoäitini saamelainen perintö on minulle yhtä tärkeä kuin isoisäni suomalainen perintö. Silti ajattelen, että hallitusten suosiminen kohdistuu käytännössä isoäitini perintöön ainakin kymmenkertaisesti.
Näin se toimii: puhun näistä asioista avoimesti ja suorasanaisesti, ja siksi saan usein osakseni syytöksiä siitä, että olisin niin sanotusti isoäitiäni vastaan. Juuri tämän vuoksi vertaisteni keskuudessa Kveenimaayhistys valitsi minut vuoden 2024 Pohjoismaiseksi kveeniksi tunnustuksena sitkeästä suorasanaisuudestani.
Suomalaisen juonteen palauttaminen Pohjolan historiaan
Näkemysteni mukaan erilaiset lähteet viittaavat siihen, että suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä Ruotsi ja Norja eivät ole onnistuneet sen paremmin kuin Venäjä. Mitä syvemmin olen perehtynyt kaikkeen suomalaiseen kulttuuriin, sitä enemmän olen huomannut, että jopa Suomessa oma suomalainen kulttuuriperintö jää joskus skandinaavisen näkökulman varjoon.
Vuosina 1200–1800 Ruotsin hallitsija ei ollut pelkästään Ruotsin kuningas tai kuningatar, vaan myös Suomen hallitsija.
Pohjois-Norjan historiassa sana finn on laajassa osassa norjalaista tutkimusperinnettä tulkittu tarkoittamaan saamelaista.
Ajattelen, että näiden tulkintojen poliittinen painolasti ulottuu myös Suomeen. Mielestäni on aivan hyvin mahdollista, että sana finn tarkoittaa ’suomalais-ugrilaista’ ja että historiallisessa yhteydessä olisi syytä puhua “Suomesta ja Ruotsista”. Näitä tulkintoja voidaan ja tulee tarkentaa tutkimuksen edetessä.
Mielestäni nämä tekijät voivat osaltaan selittää sitä, miksi juuri Viro – eikä Suomi – on noussut johtavaksi toimijaksi suomalais-ugrilaisten aiheiden parissa. Myös Suomella tulisi olla vahva johtava rooli suomalais-ugrilaisessa maailmassa.
Kulttuuriperintö tulevaisuuden kompassina
Kiinnostukseni Viron, Unkarin ja Venäjän suomalais-ugrilaisiin kansoihin on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olen opiskellut jonkin verran venäjää ja ehdin matkustaa Pietariin ja Petroskoihin ennen kuin Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan vuonna 2022.
Olen saanut seurata läheltä siirtymää suomalais-ugrilaisesta maailmankongressista suomalais-ugrilaiseen avoimeen foorumiin, siis siirtymää Venäjän konsensukseen perustuvasta ohjauksesta englanninkieliseen avoimeen keskusteluun ja sananvapauteen. Olen ollut mukana molemmissa.
Venäjän määrätietoinen ukrainalaisten ja suomalais-ugrilaisten kansojen sekä monien muiden vähemmistöjen venäläistämispolitiikka on hätkähdyttävää. Se heikentää samalla Venäjän suurinta vahvuutta: monien kulttuurien muodostamaa liittovaltiota.
Minulle suomalais-ugrilaiset kansat kertovat siitä, mistä olen tullut ja miksi ajattelen niin kuin ajattelen. Ne muodostavat perustan, jonka varassa suunnistan tulevaisuuteen ja pyrin rakentamaan parempaa huomista.
2. Miten tulit mukaan Sukukansojen ystävät ry toimintaan?
Olen jo useiden vuosien ajan saanut tutustua moniin Sukukansojen ystävät ry:n toiminnassa mukana oleviin ihmisiin. Olen ollut yhdistyksen jäsen jo muutaman vuoden ja olen myös halunnut osallistua sen toimintaan aktiivisemmin.
Osallistuin lokakuussa 2024 järjestettyihin tapahtumiin, pidin lokakuussa 2025 M.A. Castrénin seurassa esitelmän aiheesta Arktiset suomalaiset – kveenit ja osallistuin Sukukansojen ystävät ry:n viimeisimpään vuosikokoukseen vuonna 2026.
Aktiivisena jäsenenä haluan erityisesti tuoda yhdistyksen toimintaan norjalaisen ja ruotsalaisen näkökulman.
3. Mitä toivot saavuttavasi työssäsi sukukansojen parissa?
Suomalais-ugrilaiset kulttuuripääkaupungit ovat mielestäni erittäin kiinnostava ja tärkeä majakka suomalais-ugrilaiselle yhteistyölle. Sain olla mukana, kun Kuhmo valittiin kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2023. Osallistuin myös Narvan (vuonna 2025) ja Hancockin (vuonna 2026) ohjelmaan. Toivon voivani olla mukana myös tulevaisuudessa.
Haluaisin kirjoittaa artikkeleita Alkukoti-lehteen. Kiinnostuksen kohteitani ovat politiikka, lainsäädäntö, yhteiskunnallinen keskustelu, historia, kulttuuri ja yhteiskunnalliset kysymykset. Myös kieli kiinnostaa minua, vaikka en itse olekaan sen puhuja. Yhdessä ystävieni kanssa olemme tehneet paljon työtä suomalaisten paikannimien ja sukunimien parissa. Nämä aiheet kiinnostavat myös Suomen ulkopuolella eläviä ihmisiä, sillä ne koskettavat identiteettiä hyvin syvällä tasolla.
Minulla on useita käynnissä olevia hankkeita vakiintuneiden yhteistyökumppaneiden kanssa, mutta näen myös mahdollisuuksia yhdistyksen osallistumiselle.
Tärkein niistä on Kansainvälinen suomenkielinen kirjoituskilpailu. En halua sen kasvavan liian suureksi. Pieni on kaunista, sillä hyvin suuri osallistujamäärä edellyttäisi huomattavasti enemmän työtä tekstien laadukkaaseen arviointiin.
Hanke on minulle erityisen tärkeä, koska se on tehokas tapa kannustaa Norjan ja Ruotsin nuoria kehittämään ja ylläpitämään suomen kielen taitoaan. Samalla se mahdollistaa pienen mutta merkityksellisen kulttuurisen ja kielellisen yhteyden säilyttämisen myös Karjalan (Venäjän) alueen suomalaisiin.
Tällä hetkellä tämä on minulle ennen kaikkea oppimisprosessi. Kun tutustun yhdistyksen toimintaan paremmin, uskon voivani antaa sille tulevaisuudessa entistä enemmän konkreettista sisältöä ja uusia ideoita.