Vastustamisesta seurasi aina keskustelua, mutta yleensä jutut menivät sellaisinaan läpi.
Olin mennyt paikalle vain katselemaan, mutta lopulta kävikin niin, että minä ja Nikolai Anisimov saimme omat äänestyslippumme. Tietysti joku voi kysyä, minkä takia suomalainen ja udmurtti ovat komien kokouksessa mandaatit ojossa, mutta me mietimme, ettemme ainakaan mitään haittaa aiheuta. Periaatteessa on muuten hyvin mielenkiintoinen kysymys, kuka on oikeutettu äänestämään komien tilaisuuksissa. Kuten on nähty, ei tämä saamelaisten tai muidenkaan alkuperäiskansojen kohdalla ole mitenkään selvää.
Puhujia oli paljon, ja suurin osa puheenvuoroista oli komiksi. Tämän takia konferenssi oli hyvin mielenkiintoista seurattavaa, vaikka aivan kaikkea en pystynytkään ymmärtämään. Konferenssin tauon aikana oli myös suurimuotoisempi äänestetys Komi Vojtyrin edustajista, ja mielestäni näihin vaaleihin liittyvät käytännöt tuntuivat varsin demokraattisilta ja normaaleilta, mitä niitä sivusta seurasin. Paikalla oli myös tasavallan presidentti Vjatšeslav Gaizer. Hän tosin poistui paikalta jo kolmen tunnin jälkeen, itse konferenssihan jatkui pitkälle iltaan.
Myös nuoret komilaiset pääsivät ääneen. Hyvä ystäväni Andrei Terentev kuvaili puheessaan nuorten yliopistossa opiskelevien komien tilannetta: valmistumisen jälkeen on ylipäätään vaikea työllistyä, ja viiden kaupungissa eletyn vuoden jälkeen muutto syrjäisiin kyliin opettamaan komia ei useinkaan enää houkuttele, ei varsinkaan ellei maaseutua oikeasti aleta kehittämään. Tätä ei silti tunnuta juurikaan tiedostettavan hallinnossa. Puheenvuoro sai osakseen kritiikkia erityisesti presidentti Gaizeriltä, jonka mukaan ongelma on nuorten omissa asenteissa. Minusta Andrein puhe oli todella hyvä ja osui aivan oikeaan, arvostan myös suuresti sitä, että hän uskalsi puhua tilanteesta avoimesti ja hyssyttelemättä.
Komilaiset keskustelivat myös syyskuussa Siófokissa pidettävästä Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressista. Ajattelin, että tässä minulla on oiva tilaisuus mennä lavalle kertomaan terveiset järjestöltämme, ja pidinkin puheenvuoroni pian Gaizerin jälkeen. Kerroin, että Sukukansojen ystävät järjestivät keväällä seminaarin, jossa käsiteltiin Hanti-Mansijskin maailmankongressin jälkeisiä tapahtumia. Seminaarista jäi näkemys, ettei selvää kehitystä ole juurikaan ollut, eivätkä Hanti-Mansijskissa pidetyt pontevat puheet ole lunastaneet paikkaansa. Kerroin myös nuorisolla olleista ongelmista, siitä kuinka osanottajien kiintiö oli aivan minimaalisen pieni ja koko osallistujien valintamekanismi ylipäätään läpinäkymätön. Sanoin, että työskentelemme nyt Suomessa sen eteen, että Unkariin saadaan paljon nuoria, ja kehotin Komi Vojtyria asettamaan itselleen saman tavoitteen. Suunnittelin puheeni etukäteen muiden puhuessa, ja se menikin jotakuinkin näin: