1. Kuka olet ja miten kiinnostuit sukukansoista?
Olen Emma-Lotta Kiuru, itsenäinen elokuvantekijä ja villiyrttineuvoja Tampereelta. Olen ollut Sukukansojen ystävät ry:n jäsen reilun vuoden ajan. Osallistuin keväällä 2025 yhdistyksen vuosikokoukseen ja hieman omaksi yllätykseksenikin löysin itseni hallituksesta kokouksen päättyessä!
Olen ollut tietoinen sukukansoista lukioikäisestä saakka, mutta tietoni on ollut pintapuolista, sillä koulussa sukukansoja sivuttiin hyvin lyhyesti. Aloin oman kiinnostukseni pohjalta tutustumaan paremmin eri kansoihin, ja käsitykseni laajeni.
Omat sukujuureni ovat myös toimineet kimmokkeena kiinnostukselle. Sukuni tulee pitkälti Karjalankannakselta, joten karjalaisuus, suomalaisuus, ja niiden välinen suhde ovat tällä hetkellä vahvimmin läsnä elämässäni. Olen ollut lapsesta saakka tietoinen karjalaisista juuristani, mutta kuten monella muullakin, ymmärsin asian tärkeyden vasta aikuisiällä, kun isovanhemmat, jotka olisivat voineet jakaa tarinoita ja tietoaan, olivat jo siirtyneet tuonilmaisiin.
Perimässäni on heikkoja linkkejä muihinkin suomalais-ugrilaisiin kansoihin, ja ehkä sekin on omalta osaltaan luonut yhteenkuuluvuutta sekä jonkinlaista velvollisuuden tuntoa toimia kansojen puolesta.
2. Miten tulit mukaan Sukukansojen ystävien toimintaan?
Kesällä 2024 etsin tietoa erilaisista yhdistyksistä Suomessa, joiden kanssa voisi tehdä yhteistyötä liittyen silloin työn alla olleeseen karjalaisia juuria käsittelevään lyhytelokuvaani Ruotuin Serehvia. Sukukansojen ystävät tuli etsinnän tuloksena vastaan. Liityin jäseneksi, ja toteutimme myös elokuvanäytöksen Alkukoti-lehden julkistamistilaisuuden yhteydessä Jyväskylässä keväällä 2025.
Olen uusi sukukansakentällä, eikä minulla ole oikeastaan juuri kokemusta yhdistystoiminnasta, saati hallitustyöskentelystä. En ole akateemisesti koulutettu, tutkinut sukukansoja tai opiskellut kieliä. Epäröinkin tasaisin väliajoin, olenko riittävän pätevä toimimaan sukukansatyössä. Valmiita toimintaohjeita tähän ei ole, mutta uskoisin, että myös luoville lähestymistavoille löytyy paikkansa. Ne vain pitää löytää ja toteuttaa rohkeasti. Olen siis monella tavalla uuden äärellä.
3. Mitä tahdot sukukansatyöllä saavuttaa?
Ensinnäkin olisi tärkeää saada ihmiset tietoisiksi eri sukukansoista Suomessa, jossa meillä on vielä edellytyksiä toimia vapaammin sukukansojen puolesta. Katoamisvaarassa olevien kielten puolustaminen on luonnollisesti myös tärkeä osa tätä. Työ karjalan kielen aseman parantamiseksi ja juuri valmistunut karjalan kielen elvytysohjelma, on ajankohtainen esimerkki tästä. Vaikka itsestä tuntuu, että karjalaisuus ja karjalan kieli on ollut paljon esillä viime aikoina, on silti ihmisiä, jotka eivät siitä tiedä, tai jotka eivät muuten halua mieltää karjalaisuutta omaksi kulttuurikseen. Hengästyttääkin siis ajatella, miten paljon työtä on edessä suhteessa muihin kansoihin ja kieliin, joita tunnetaan täällä meillä vielä huonommin…
Näitä asioita pohtiessa alkavat asioiden mittasuhteet paisua niin isoiksi, että omat vaikuttamismahdollisuudet kyseenalaistaa. Siksi onkin hyvä löytää samaa asiaa ajavia ihmisiä ympärilleen.
Toivottomuuden vastapainona osaan olla myös aivan mahdoton idealisti ja annan ajatusten ja tulevaisuuden visioiden juosta vapaana. Jos voin valita, keskityn mieluummin asioihin, jotka innostavat. Innostuneena näköalat laajenevat ja on kykenevämpi toimimaan, toisin kuin lannistuneena.
Oma kiinnostukseni liittyy erityisesti luontoon, muinaisuskoon ja kansanperinteisiin. Haluan tutustua muiden sukukansojen tapoihin ja elvyttää elinvoimaa tukevia perinteitämme. Haluaisin nähdä, että nojaisimme enemmän sukukansoihimme, ehkä hekin meihin, tukisimme toisiamme tässä alati länsistyvässä (vai ränsistyvässä?) kulttuurimaastossa, mitä moni ei ilmeisesti koe omakseen. En ainakaan itse koe. Ehkä vastauksia ongelmiin voisi löytyä kotoperäisestä kulttuurista ja elämäntavasta, juuristamme ja jaetuista perinteistämme?
Tiedostan, että näkökulmani sukukansatyöhön on utopistinen. Annettakoon se anteeksi vaikka ammattini luovan luonteen ja kokemattomuuteni nojalla. Olen vasta tutustumassa sukukansatyön muotoihin ja mahdollisuuksiin. Haluan nähdä paikkoja, tutustua ihmisiin, olla luomassa siltoja ja kaiken keskellä yrittää löytää itselleni luontaisin toimintatapa osana tätä.
Ehkä vielä palaudun maanpinnalle, mutta juuri nyt näen mahdollisuuksia. Otetaan asia ja idea kerrallaan. Itse voisin ilmoittautua viron kielikurssille. Ehkä nähdään siellä?